85. Näyttöviikko alkaa

Ahdistaa. Ihan hulluna. Tästä seuraavat kolme päivää on ammattiosaamisen näyttöä ja oon ihan pihalla kaikesta. Tuntuu, että puolet suunnittelemistani asioista on ihan retuperällä. Varmaan kertaakaan aikaisemmin ei ole jännitänyt tämä näyttö näin paljon kuin nyt. Ohjaajani on varsin vaativa nainen ja on luonut paljon paineita minulle jo pelkästään sillä kun puhelee "kiva kun on aikuisopiskelija, kiva kun ei tarvitse hirveästi stressata arvostelua". Minusta tuntuu, että näyttöä voisi siirtää vaikka viikolla eteenpäin tästä päivästä alkaen. Olen todella stressaantunut.

Ainiin. Lokakuu alkoi, se on kivaa. Ollaan taas vähän lähempänä joulua.


-Jenna

84. Hektistä arkea

Tämän viikon lopussa on työssäoppimisen näyttöpäivät, onneksi vain kolme kappaletta tällä erää. Työssäoppiminen lähestyy siis pikkuhiljaa loppuaan. Tämän viikon jälkeen jäljellä on enää kaksi viikkoa.

Mieleni on jo ihan talvessa. Tykkään kovasti myös syksystä vuodenaikana, mutta kaipaan jo talvea. Toivoisin oikeaa talvea, paljon lunta ja sopivasti pakkasta. Tai noh, kun olisi edes sitä lunta. Tai edes pieni pakkasen purema. Piristäisi tätä syksyä kovasti.

Se aika mitä jää työssäoppimisen, koulutehtävien ja kotiarjen pyörittämisen väliin kuluu tällä hetkellä pääsääntöisesti joko nukkuen (uskomattoman paljon energiaa tämä päiväkotijakso syö!) tai puikot kädessä. Joulupukin pikkuapulainen on saanut  jo jonkin verran täytettä korin pohjalle. Olen ihan tyytyväinen siihen.


-Jenna

83. Perunannosto ohi!

Mies palasi tänään kotiin. Perunat on nostettu ennätysajassa, 1,5 viikkoa! Se kertoo monenlaista: ei ole ollut sadepäiviä (aina plussaa), mutta sato on ollut kehnompi (miinusta). Mutta on se vaan ihanaa, että jokasyksyinen urakka on nyt ohi ja mieskin saa kerrankin hieman kesälomaa.

Viikonloppuna suuntaamme Turku Prideen. Ollaan miehen kanssa innoissamme! Toivomme, että selviämme tuon tättähäärän kanssa siellä.


-Jenna

82. Vuorokauteen lisää tunteja, kiitos.

Siltä tuntuu juuri nyt.

Tällä hetkellä meidän päivät menee jotenkin näin: Kello soittaa 6.10-6.20. Parhaassa tapauksessa saan nousta rauhassa ja hoitaa aamutoimeni ja jopa syödä aamupalanikin rauhassa. Kello 6.45-7.00 Herättelen lasta, jos se ei ole herännyt jo aikaisemmin, jos on herännyt en todennäköisesti ole saanut edes aamupalaa vielä syötyä. 7.15 alamme tekemään lähtöä päiväkodille, josta pääsen lähtemään joskus 7.30 jälkeen. 8-16 menee työssäoppimispaikalla ja sen jälkeen haen likan päiväkodista. Sen jälkeen alkaakin se kotirumban pyörittäminen, pyykkiä (sekä koneeseen, että kaappiin), ruokaa, tiskikoneen tyhjennystä ja täyttämistä, siivoamista, lapsen viihdyttämistä (nyt istutin likan pikkukakkosta katsomaan, onneksi se vielä kelpaa) ja iltapalaa ja pesuja ja satua ym. Sitten ravataan lapsen luona parhaimmassa tapauksessa 20.30-22. ja koitetaan saada pyykit kuivumaan ja muuta. Missä ihmeen välissä tässä pitäisi vielä ehtiä tekemään lääkehoidon verkkokurssin tehtävää..

Koska pikkukakkosta tulee vielä hetki, taidan alkaa etsimään vastauksia.



-Jenna

81. Syksy tulee

Tänään se oli selkeästi ensimmäistä kertaa ilmassa. Syksy nimittäin. Tänä aamuna minusta tuntui ekan kerran oikeasti syksylle, kun katselin aamulla auringon nousevan ja peittyvän pian pilvien taakse. Sitten alkoi sataa.

Vein tyttöä päiväkotiin ja ilma tuoksui syksylle. Ballerinoissa olevia varpaitani ei vielä ihan paleltanut, eikä ihan vielä ole tarvetta sormikkaille, mutta syksy on selkeästi havaittavissa jo. Lehdet kellastuvat, pihlajanmarjat näyttävät ihanan hehkuvan oransseilta ja maassa näkyy sieniä siellä täällä.

On vielä eräs muukin seikka joka kertoo syksyn tulleen. Nimittäin perunannosto alkoi eilen. Tämä toinen syksy kun en ole tekemässä nostomiehille eväitä ja viemässä niitä pellolle Ainon kanssa. Tuntuu kovin omituiselta edelleen. Se oli monta syksyä niin vakiintunut kuvio. Ehkä taas joskus.

Nyt tämä perunannosto vaikuttaa niin, että minä olen perunaleskenä. Leikin yh-äitiä, kun mies ei tule kotiin. Kyllä se sujuu, kun tietää että se kestää vain muutaman viikon.

Tänään alkaa taas työssäoppiminen. Menen iltavuoroon, kyseessä kun on ryhmis. Jännittävää!



-Jenna

80. Kuusi vuotta

Niin kauan siitä on kun sanoimme tuon ukkokullan kanssa toisillemme tahdon. Aika menee uskomattoman nopeasti. Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtumaan tuossa ajassa, mitä kaikkea olemme kokeneet. Ostimme ensimmäisen oman asunnon, ihanan omakotitalon. Saimme ensimmäisen lapsemme, ihanan Aino tytön joka ilahduttaa meitä olemassa olollaan joka päivä, vaikka välillä onkin hiusten repimistä ja hampaiden kiristelyä tuon temperamentin kanssa. Pääsin opiskelemaan, jonka seurauksena myimme ihanan talomme ja muutimme uudelle paikkakunnalle kerrostaloon. Viimeiset kuukaudet olemme likan kanssa olleet ihan kypsiä kerrostaloasumiseen, mutta näillä nyt mennään ainakin vuosi vielä. Ehkä pääsen kerrostalosta pois, kun valmistun.

Kuudettä hääpäiväämme vietimme tylsän suomalaisesti risteilyllä Viking Gracella. Yllättävän vähän oli ihmisiä perjantai iltalähdöllä. Se tosin ei meitä haitannut. Laiva sinänsä oli minun mielestäni ihan viihtyisä. Ruoka oli samallalailla hyvää kuin muillakin laivoilla (edellisestä kerrasta on aikaa jokunen vuosi), kylmät hyviä ja jälkkärit perus ok, mutta lämpimät ruuat tökkivät aina. Kaupoista, tai tässä tapauksessa yhdestä kaupasta täytyy sanoa, että valikoima oli melko suppea, lapselle oli vaikea löytää tuliaisia ja kaikki makeiset ovat jättipakkauksia. En oikein tykännyt.

Risteilyn päätteeksi saimme vielä viettää yhden yön kaksin kotona! Saimme siis rauhassa nukkua aamulla pitkään ilman että kukaan pomppi päällä.

Tällaista tänä vuonna, ensi vuonna on taas Laurin vuoro keksiä miten hääpäivää vietämme.

-Jenna