lauantai 9. maaliskuuta 2013

47. Hyötyliikunnan riemua

Olen aina ollut enemmän hyötyliikkuja kuin mitään muuta. Tykkään toki käydä myös esimerkiksi Zumba tunneilla ja olisin varmaan aktiivisempi sillä saralla, jos olisi joku potkimassa persuksiin että nyt mennään. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole kortilla käyttöoikeutta, asiaan on toivottavasti piakkoin tulossa taas muutos.

Palataan nyt kuitenkin siihen hyötyliikuntaan. Puiden pilkkominen on nykyään lähes pääsääntöisesti minun heiniäni. Miehen sormet ovat olleet kovin kipeät viimeaikoina, joten olen ottanut puiden pilkkomisen omalle vastuulleni. Se jos mikä on äärimmäisen terapeuttista.


Saatoin arvioida IKEA-kassin vetoisuuden hieman yläkanttiin?

No, eikai sentään. Pilkoin kerralla hieman enemmän puita, jotta niitä ei tarvitsisi joka aamu käydä pilkkomassa lisää, että saa tupaan lämpöä. Valitettavasti meidän tämän hetkinen puutilanne alkaa näyttämään hieman heikolta vuodenaikaan nähden. Varmaan joudumme turvautumaan taas puusäkkien kuskaamiseen Äitini luota. Positiivista toki on se, että tämän talven aikana puut ovat riittäneet pidemmälle kuin viime talvena. Ehkä ensi talvena saamme kasaan sellaisen määrän puita, että niitä riittää sekä ensi talvelle, että hiukan vaikka seuraavallekin.

Toinen hyötyliikunta, josta pidän on lumityöt. Vaikkakin, meidän pihaantulon kolaaminen on aika viheliäistä. Meidän pihaan tullaan suoraan jalkakäytävän yli ja talvella, kun lunta sataa ja aura-autot auraavat tiet, meidän pihaantulo on parhaimmillaan puolenmetrin lumivallin alla. Siitä ei paljon mennä autolla läpi. Tämä tapahtuu siis jokainen kerta kun teitä aurataan. Loskakelillä on pakko käydä kolaamassa mahdollisimman pian lumet pois, koska jos niin ei tee pakkanen todennäköisesti kiristyy jonka jälkeen meidän pihaantulossa on jäämuuri. Kaikin puolin viheliäistä, mutta myös siinä mielessä varsin tyydyttävää, että kun ne lumityöt on tehty niin siitä tulee todella hyvä mieli.

Puiden pilkkomisen ja lumitöiden tekeminen on siis mukavaa hommaa, sen sijaan nurmikonleikkuu kuuluu niihin asioihin joista en ole vuosien harjoittelusta huolimatta oppinut koskaan pitämään, en sitten ollenkaan. Nurmikkoa leikatessa ilmaan pölisee kaikenmaailman mötiäisiä mm. puista, pensaista, ruohikosta ja vaikka mistä, ruohonleikkurin pakokaasut aiheuttavat päänsärkyä ja siitä kuuluu ärsyttävän kova äänikin vielä. Omassa pihassamme asian mieluisuuteen, tai siis sen puutteeseen, voi toki vaikuttaa myös järjetön määrä marjapensaita, ja kaiken maailman muita puskia.

Haravoiminen taas kuuluu sellaiseen kategoriaan, että toisinaan se huvittaa ja toisinaan ei ollenkaan.

Vielä kun löytäisi jostain sen aktiivisen kiinnostuksen muuhunkin kuin hyötyliikuntaan niin olisi hyvä juttu, missähän sitä kiinnostusta myydään?


torstai 7. maaliskuuta 2013

46. Buzzadorista jälleen, hyvää päivää.

Sain tuossa jokin aika sitten kutsun osallistua Buzzador kampanjaan testaamaan uutta Oral-B hammastahnaa! Paketissa tuli mukana näytetuubeja joita voi jakaa kiinnostuneille, kaksi isoa pakettia hammastahnaa sekä Oral-B hammasharja.


Tämmöiseltä paketti jotakuinkin näytti kun avasin sen, anteeksi tosi köpö kännykkäkuva!

Heti joutui käytössä ollut hammastahna kaappiin ja tilalle tuli uusi, uljas Oral-B Pro-Expert hammastahna. Tämän hammastahnan kehutaan suojaavan hampaita alueilta, jotka hammaslääkärit useimmiten tarkistavat. Tämä hammastahna sisältää tinafluoridia sekä natriumfluoridia, eikä hammastahnaa suositella alle 12-vuotiaille lapsille. 

Maultaan tämä hammastahna on varsin voimakas, varsinkin omaan suuhuni, joka on tottunut pääsääntöisesti Elmexin hammastahnaan.

Mutta palataanpa takaisin hammastahnaan. Tuntuma suussa on myös varsin erilainen kuin tavanomaisesti meillä käytössä olevissa hammastahnoissa on, kiteinen ja kuiva.

Hammasharjasta, joka tuli paketin mukana, en oikeastaan pidä. Se tuntuu hankalalta ja ihan väärältä minun suuhuni. Pehmeys toki on juuri sopiva, mutta se olikin ainoa positiivinen asia. En aio tulevaisuudessa ostaa kyseistä hammasharjaa.

Jokainen toki päättää itse oman suhtautumisensa, mutta tuskin tulee tätä hammastahnaa meidän talouteen hankittua. Tarkoitus kun on siirtyä puhtaampiin ja vähemmän myrkyllisiin vaihtoehtoihin. Muistattehan nimittäin, että vaikka fluoria kuinka suositellaan käytettäväksi ja kehutaan kuinka se on hyväksi ihmiselle, niin se on kuitenkin aina loppujen lopuksi myrkky.