maanantai 26. elokuuta 2013

63. Uusi koti!

Noniin, nyt alkaa olemaan pikkuhiljaa asiat sillä mallilla, että saan ehkä kirjoitettuakin jotain. Nettiähän meillä ei edelleenkään ole kiinteänä, mutta Lauri kävi jokin aika sitten ostamassa nettitikun, että pystytään hoitamaan asioita. Minulla sen sijaan on tässä käynyt niin, että elämää ja touhua on niin paljon, etten ole pahemmin ehtinyt istumaan läppärin äärellä. Nyt siihen on sopiva hetki. Mies iltavuorossa ja Aappa-neiti värittää värityskirjaa (jota olin pantannut kaapissa jemmassa melkein pari viikkoa odottamassa oikea hetkeä).

Mistähän lähtisi purkamaan näitä viime aikaisia tapahtumia.

Saatiin kaupat tehtyä. Täyteen hintaan vieläpä! Melkoista luksusta. Ollaan pari viikkoa jo asuttu täällä uudessa asunnossa ja tähän mennessä ollaan oltu vain tyytyväisiä. Seinät on paksut, ei kuulu naapureiden ääniä, paitsi ne mitä rappukäytävästä joskus kuuluu. Aniharvoin saattaa naapureiden äänistä kuulua jotain, meilläkin seinänaapurina kuitenkin lapsiperhe, jossa kaksi pientä lasta. Tähän tolkuttomaan kuumuuteen on ollut vaikea tottua. Sisälämpö näyttää koko ajan 23-25 astetta. Aika kova korotus siihen omakotitalon n.20 asteeseen. Voi toki olla, että olen talvella tyytyväinen siihen ettei tarvitse sisällä värjötellä vilttien alla, toisaalta sitä myös varmasti tulen kaipaamaan.

Koulukin lähti oikein mukavasti käyntiin. Ensimmäinen viikko oli ryhmäytymistä, eli käytiin kaikenmaailman temppuratoja ja sokkoleikkejä ja ties mitä leikkimässä, kyllä meillä ihan hauskaa oli, tai minulla ainakin! Ryhmäytymisestä päästäänkin loistavalla "aasinsillalla" siihen, kuinka mahtava luokka meillä on! Kaikkien kanssa tulee juttuun ja muutenkin ryhmähenki tuntuu olevan oikein hyvä. Tykkään, paljon! Kouluun on kiva mennä ja siellä ei ole kurja olla, se on hienoa! Se on myös sellainen mitä en ole pitkään aikaan kokenutkaan.

Aappanen on sopeutunut päiväkotiin hienosti. Hänellä tuntuu kaveria riittävän ja hoitopäivät ovat hoitajienkin mukaan menneet oikein kivasti, kehuvat reippaaksi ja kivaksi kaveriksi. Sanovat likkaa myös rauhalliseksi mikä saa usein naurut aikaiseksi sellaisten ihmisten parissa, jotka tytön paremmin tuntevat.

Kodista laitan kuvia kunhan saan sellaisia otettua. Kamera on tällä hetkellä teillä tiettymättömillä, niinkuin aika moni muukin tavara! Rullamittaakin olisin tänään kaivannut, mutta enpä löytänyt. Parveke muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin viihtyisää kesähuonetta ja vaatehuone on täynnä tavaraa, joka ei sinne kuulu, koska ne eivät ole mahtuneet mihinkään muualle, tai niille ei ole vielä olemassa omaa paikkaa. Osa vaatteista on pahvilaatikoissa ja laatikot pinossa makuuhuoneen nurkassa (4 laatikkoa) ja osa sitten vaaterekin päällä epämääräisissä pinoissa, koska edelleenkään meillä ei ole makuuhuoneeseen vaatekaappia. Keittiönpöytä on liian suuri ja vielä pitää odotella reilu viikko, että saadaan uusi pöytä (haluaako joku muuten ostaa edullisesti tummanruskean 6hlö pöydän tuoleineen?)  

Semmoista meidän elämään. Koitan parhaani mukaan skarpata kirjottteluiden kanssa.