sunnuntai 23. marraskuuta 2014

92. Synkkää ja pimeää

Jälleen. Perjantaina satoi taas hiukan lunta. Olihan se tiedossa, että jälleen se sulaa pois parin seuraavan päivän aikana. On niin ankeaa ja pimeää tuolla ulkona. Tunnustan henkeen ja vereen olevani syksy ja talvi-ihminen. Tosin minun mielestäni syksy saisi päättyä lokakuun puolenvälin paikkeilla ja sitten saisi tulla lunta. Paljon lunta ja sopivasti pakkasta. Tätä voisi hyvin kestää tuonne maaliskuun alkuun saakka, sen jälkeen lumi voisi sulaa yhdessä yössä pois. Vihaan loskakeliä, silloin kaikki on märkää ja kuraa kertyy sisälle ja koska meillä eteisen läpi kuljetaan sekä makuuhuoneeseen, keittiöön/olohuoneeseen, että lapsen huoneeseen, sitä kurjaa on joka paikassa.

Tänäkin aamuna siis katselen ulos keittiön ikkunasta ja haaveilen, että vastassa olisi luminen talvimaisema sen sijaan, että vastassa on vetinen, pimeä ja tuulinen maanantai aamu. Kiinnostus lähteä kouluun tuossa säässä on tavallistakin vähäisempi.


-Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti