52. Onnea on.. Olla Äiti

Tänään on äitienpäivä, kolmas laatuaan minun äitiysurallani. Ensimmäinen äitienpäivä, kun sain lapsen tekemän kortin ja lahjan ja ensimmäinen kun lahja sai minut kyynelehtimään. Aino oli päiväkodissa tehnyt kortin ja koristellut tiskirätin.

 Kortti, jonka sisällä oli Ainon mietteitä äidistä:

Minkälainen äiti on? - Äiti on samanlainen kuin minä

Missä asiassa äiti on hyvä? -Äiti on hyvä ompelemisessa ja neulomisessa ja tekee mulle nuken vaatteita ja äiti on hyvä laulamaan

Mikä äidin laittama ruoka on hyvää? -Spagetti

Mitä teet yhdessä äidin kanssa? -Leikitään yhdessä hepoilla

Millaista musiikkia kuuntelet tai laulat äidin kanssa? - Me lauletaan yhdessä Tiitiäistä

Mihin paikkaan haluat äidin kanssa mennä? - Me mennään kauppaan äitin kanssa.

Milloin sinulla ja äidillä on hauksaa? - sitten kun ollaan levätty ni sit minul on hauskaa.

Kerro joku asia, mistä äiti erityisesti pitää? -Neulomisesta

Mitä haluat äidille vielä sanoa? - Kiitos kun ostat namia.

Tässä on tiskirätin toiselle puolelle taiteiltu kuva äidistä ja aurinko on taivaalla.

Tässä kuvassa puolestaan valas ui meressä.

Kortin tekstit sai minut hymyilemään ja nauramaan. Lapsi oli niin hellyyttävä korttia esitellessään.

Tämän äitienpäivän vietän kuitenkin kaksin miehen kanssa, koska olen torstaista saakka kärsinyt mahakivuista ja maha on aivan sekaisin. Ei oikein houkuta 3tunnin ajomatka minun mummilleni kun mahaa kouristaa ja sen jälkeen vessan tarve on välitön. Mies lähtikin juuri viemään Aappa-neitiä mummin ja enon kyytiä odottamaan.

Vatsavaivojen syyksi veikkaan tällä hetkellä stressiä jonka edessä häämöttävät pääsykokeet ja lääkärinaika (kitarisoja varten) aiheuttavat.

Kaiken stressin ja murheellisuuden kuitenkin poistaa oman ihanan tytön hymy ja nauru ja hassut höpötykset. Aino on paras asia mitä olen saanut Laurin kanssa aikaiseksi.

50. Meidän päiväkotilainen

"Minä olen päiväkotilainen" sanoo meidän Aappa-neiti varsin usein, kun tulee puhetta hänestä ja muista lapsista, "minä olen iso tyttö, minä olen päiväkotilainen" hän sanoo. Aino on päiväkodin alkamisen jälkeen kehittynyt vielä hurjasti lisää, leikit ovat saaneet nimiä, on tullut uusia lauluja joita tyttö laulaa meille ja tekee esityksiä. Hän on lähes oppinut kirjoittamaan nimensä, tällä hetkellä se tulee useimmiten mudossa Aoni/Anio, mutta  kyllä se siitä!

Välillä sitä on itse ihan hämmennyksissä siitä, että miten se lapsi kasvaakin niin kovin nopeasti, vastahan tuo maisteli ekoja kertoja perunaa 3 vuotta sitten vappuna! Eihän 3 vuotta aikuisen elämässä ole paljon mitään, mutta siinä ajassa tuo lapsi on kasvanut ruokaan totuttelevasta kääryleestä reippaaksi päiväkotilaiseksi, joka ei millään tahtoisi lähteä kotiin klo.14 kun äiti tulee hakemaan.

Toisinaan sitä unohtaa, että tuo meidän pirpana on vasta kolme vuotias, kun puhe on selkeää ja muutenkin vaikuttaa niin isolta tytöltä. Onneksi silti välillä tuotakin alkaa vähän vauvattamaan ja syli- ja halipula iskee, niin saa tuon elohiiren joskus syliinkin asti! Ja joka yö, aamupuolella, tuo edelleen kapuaa meidän väliin nukkumaan, tulee lähelle ja haluaa pitää kädestä kiinni. Kyllä, hän on vielä pieni, minun rakkaani.

47. Hyötyliikunnan riemua

Olen aina ollut enemmän hyötyliikkuja kuin mitään muuta. Tykkään toki käydä myös esimerkiksi Zumba tunneilla ja olisin varmaan aktiivisempi sillä saralla, jos olisi joku potkimassa persuksiin että nyt mennään. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole kortilla käyttöoikeutta, asiaan on toivottavasti piakkoin tulossa taas muutos.

Palataan nyt kuitenkin siihen hyötyliikuntaan. Puiden pilkkominen on nykyään lähes pääsääntöisesti minun heiniäni. Miehen sormet ovat olleet kovin kipeät viimeaikoina, joten olen ottanut puiden pilkkomisen omalle vastuulleni. Se jos mikä on äärimmäisen terapeuttista.

Saatoin arvioida IKEA-kassin vetoisuuden hieman yläkanttiin?

No, eikai sentään. Pilkoin kerralla hieman enemmän puita, jotta niitä ei tarvitsisi joka aamu käydä pilkkomassa lisää, että saa tupaan lämpöä. Valitettavasti meidän tämän hetkinen puutilanne alkaa näyttämään hieman heikolta vuodenaikaan nähden. Varmaan joudumme turvautumaan taas puusäkkien kuskaamiseen Äitini luota. Positiivista toki on se, että tämän talven aikana puut ovat riittäneet pidemmälle kuin viime talvena. Ehkä ensi talvena saamme kasaan sellaisen määrän puita, että niitä riittää sekä ensi talvelle, että hiukan vaikka seuraavallekin.

Toinen hyötyliikunta, josta pidän on lumityöt. Vaikkakin, meidän pihaantulon kolaaminen on aika viheliäistä. Meidän pihaan tullaan suoraan jalkakäytävän yli ja talvella, kun lunta sataa ja aura-autot auraavat tiet, meidän pihaantulo on parhaimmillaan puolenmetrin lumivallin alla. Siitä ei paljon mennä autolla läpi. Tämä tapahtuu siis jokainen kerta kun teitä aurataan. Loskakelillä on pakko käydä kolaamassa mahdollisimman pian lumet pois, koska jos niin ei tee pakkanen todennäköisesti kiristyy jonka jälkeen meidän pihaantulossa on jäämuuri. Kaikin puolin viheliäistä, mutta myös siinä mielessä varsin tyydyttävää, että kun ne lumityöt on tehty niin siitä tulee todella hyvä mieli.

Puiden pilkkomisen ja lumitöiden tekeminen on siis mukavaa hommaa, sen sijaan nurmikonleikkuu kuuluu niihin asioihin joista en ole vuosien harjoittelusta huolimatta oppinut koskaan pitämään, en sitten ollenkaan. Nurmikkoa leikatessa ilmaan pölisee kaikenmaailman mötiäisiä mm. puista, pensaista, ruohikosta ja vaikka mistä, ruohonleikkurin pakokaasut aiheuttavat päänsärkyä ja siitä kuuluu ärsyttävän kova äänikin vielä. Omassa pihassamme asian mieluisuuteen, tai siis sen puutteeseen, voi toki vaikuttaa myös järjetön määrä marjapensaita, ja kaiken maailman muita puskia.

Haravoiminen taas kuuluu sellaiseen kategoriaan, että toisinaan se huvittaa ja toisinaan ei ollenkaan.

Vielä kun löytäisi jostain sen aktiivisen kiinnostuksen muuhunkin kuin hyötyliikuntaan niin olisi hyvä juttu, missähän sitä kiinnostusta myydään?

28. Ankeeta harmaata

Minua alkaa tosissaan masentamaan tämä ainainen harmaus. Harmaata aamulla kun herätään, harmaata päivällä kun ulkoillaan, harmaata illansuussa ennen pimeää ja taas koko rinki alusta. Ja olen ihan varma, että jos yöllä ei olisi pimeää, olisi aivan yhtä harmaata kuin aamulla, päivällä ja illansuussa.

Nyt, kun ollaan jo marraskuun loppupuolella sitä jotenkin odottaisi, että maassa olisi edes hiukan jotain kuuraa. Tai että lämpömittari näyttäisi edes hivenen pakkasen puolelle. Nyt mittari nimittäin näyttää +7,5 astetta. Ei ihan marraskuinen sää minun mielestäni.

Selasin kuvia koneelta etsiäkseni kuvia edellisiltä marraskuilta, mutta meillähän hajosikin tietokone silloin ja meillä ei juurikaan ole tallessa kuvia tällä meidän varsinaisella tietokoneella. Löysin kuitenkin muutaman.

Pikkuinen tutustuu lumeen marraskuussa 2010.

Marraskuussa 2010 tirppana oppi myös seisomaan ilman tukea!

Tämä kuva on otettu isänpäivänä 2010.

Niin se aika vaan kuluu. Yllä olevissa kuvissa likka ei ole vielä vuottakaan ja piakkoin hän täyttää jo kolme! Aika minne olet kadonnut?

24. Vuosien välin kursimista

Olen viime aikoina ollut todella onnellinen eräästä vanhasta ystävästäni. Meni monta vuotta ettemme juurikaan pitäneet yhteyttä. Kummallakin oma elämänsä ja omat juttunsa, varsinkin minun puolellani ratkaisevaa on ollut äidiksi tuleminen sekä muutto aivan toiselle paikkakunnalle kuin useat meidän ystävistäni. Äitiys muutti minua monella tapaa. Elämä pyöri vain sen pienen ihmisen ympärillä ja kiinnostuksen kohteet olivat lähinnä lapseen liittyviä. Eräällä tapaa tuntuu kuin olisin hukannut jonkin osan itsestäni ja olen tässä rakentanut itseäni uudelle pohjalle, mutta samaksi ihmiseksi.

Tänään puhuin taas yhtä maratonipuhelua tämän ihmisen kanssa ja hän totesi minulle "sinusta on tulossa taas minun ystäväni, se sama ihana Nenna joka olit silloin Kouvolan aikoina". Totesin ystävälleni, että samat fiilikset löytyy täältäkin päästä.

Olemme nähneet viimeksi omissa häissäni ja niistä on hieman yli 4 vuotta. Nyt olemme päässeet suunnitelmissa siihen, että tämä ihana ihminen on tulossa meille muutaman viikon kuluttua! Ihan mielettömän hyvä mieli tästä!

Kuromme nyt yhteen sitä vuosien taukoa joka aktiivisen yhteydenpitämisen välillä on ollut.

Minulla on monia kavereita, mutta vain muutama sellainen ihminen jota pidän ystävänäni. Äitiyden myötä olen myös pyrkinyt pitämään entistä enemmän kiinni näistä ihmisistä jotka koen itselleni tärkeiksi. Toisten kanssa yhteydenpitäminen on jäänyt tasolle joka käsittää facebookin "moi mitä kuuluu, ihan hyvää, mitä sinulle, no ihan hyvää" eikä mitään sen enempää. Oikeita kuulumisia tulee vaihdettua hirveen harvan ihmisen kanssa. Toisten kanssa se jää omalta osaltani siihen ja toisten osalta taas heidän puoleltaan. Joidenkin perään suren, toisten en. Valitettavasti eräs vanha koulukaverini suuttui minulle ilmeisen lopullisesti poistettuani mm. hänet kaverilistaltani. Syynä juurikin se, ettei yhteyttä ole tullut pidettyä. Koitin korjata asiaa, mutta ilmeisesti anteeksipyyntöni ynnä muut eivät olleet hänelle tarpeeksi.

Minulla on edelleen tämän ihmisen puhelinnumero tallennettuna kännykkääni, en vain ole uskaltautunut lähettämään hänelle viestiä. Ehkä jonain päivänä uskallan tehdä senkin. Nähtäväksi jää, onko sekin taas yksi turha yritys korjata sitä mikä on jo tapahtunut.

Mikähän siinä on, että nykyään tuntuu olevan tärkeintä se, että ollaan facebook-kavereita, eikä mikään muu enää ratkaise? Facebook on kuitenkin vain yksi nettiyhteisö eikä mitään sen kummempaa.

20. Voihan Novita

Tänään tupsahti postilaatikkoon uusin Novitan lehti. Talvinumero, sehän on selvää. Kansi näytti kivalta, ei mitään ihmeellistä. Kannessa oleva pipo herätti mielenkiintoni ja todennäköisesti aion kokeillakin sitä. Lehdestä yllättäen löytyi jopa muutama mielenkiintoinen malli ja varsin toteutuskelpoinen idea, käänsin ne sivut hiirenkorville.

No, en kuitenkaan lähtenyt kirjoittamaan tätä tekstiä hehkuttaakseni muutamaa ihan kivaa mallia, vaan jakaakseni totaalisen tyrmistykseni Sisko-mallistosta ja sen jäätävän rumista vaatteista! Valitettavasti en voi jakaa tätä tyrmistystä teille, lukijani, koska kuvia ja ohjeita ei ole vielä nähtävissä Novitan sivuilla, enkä tiedä kameramme tämän hetkistä sijaintia jotta voisin kuvat vaatteista napata. Ehkä lisään ne myöhemmin. 

Siis jos suunnitellaan isokokoisille vaatteita/neuleita, niin miksi ihmeessä niiden pitää olla aina niin järkyttävän rumia? Isoja kukka-/eläinkuoseja, klovninoksennusväreissä tai muuten vain kerrassaan käsittämättömän näkösiä? On aivan käsittämätöntä, että isokokoisille on tarjolla sellaisia riepuja, kun taas pienille ja normaalikokoisille on tarjolla varsin kivan näköistä mekkoa, takkia etc. ja vielä kivoilla kuoseilla, tai mikä parasta ei kuoseilla lainkaan!