65. Uusia kavereita

Aivan mahtavaa! Nimittäin tämä ihmisiin tutustuminen. Koko sinä aikana, kun asuttiin Mynämäessä, en oikein päässyt sisälle paikallisten ihmisten elämään. Toki tähän vaikuttaa se, että tutustun ihmisiin koulussa ja sitä kautta saa uuden verkoston. Mutta tämä teksti ei oikeastaan ole koulukavereista, vaikka he ovatkin aivan mahtavia tyyppejä! Tämä teksti koskee Ainoa ja hänen uusia kavereitaan. On ihana huomata, että päiväkodissa on ilahtuneita lapsia kun näkevät meidän neidin tulevan hoitoon. Yksi tuntuu tytöllä olevan ehdottomasti ylitse muiden näistä päiväkotikavereista. Tämä tyttö on samanikäinen kuin Aino ja kaikkein parasta tässä on se, että tämä tyttö äitinsä kanssa asuu aivan meidän naapurissa! Huippua! Eilen kävimme puistossa yhdessä ja sitten vielä leikittiin sisälläkin. Kohta ollaan taas lähdössä leikkimään heidän luokseen, vesisateessa ei huvita lähteä ulos.

Kaiken kaikkiaan, elämä on varsin mukavaa täällä päin ja kulkee tasaisella tahdilla eteenpäin. Täytyy sanoa, että olen varsin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Onnea on...perhe, ystävät, lapsen ystävät.. ja aika moni muukin asia!

63. Uusi koti!

Noniin, nyt alkaa olemaan pikkuhiljaa asiat sillä mallilla, että saan ehkä kirjoitettuakin jotain. Nettiähän meillä ei edelleenkään ole kiinteänä, mutta Lauri kävi jokin aika sitten ostamassa nettitikun, että pystytään hoitamaan asioita. Minulla sen sijaan on tässä käynyt niin, että elämää ja touhua on niin paljon, etten ole pahemmin ehtinyt istumaan läppärin äärellä. Nyt siihen on sopiva hetki. Mies iltavuorossa ja Aappa-neiti värittää värityskirjaa (jota olin pantannut kaapissa jemmassa melkein pari viikkoa odottamassa oikea hetkeä).

Mistähän lähtisi purkamaan näitä viime aikaisia tapahtumia.

Saatiin kaupat tehtyä. Täyteen hintaan vieläpä! Melkoista luksusta. Ollaan pari viikkoa jo asuttu täällä uudessa asunnossa ja tähän mennessä ollaan oltu vain tyytyväisiä. Seinät on paksut, ei kuulu naapureiden ääniä, paitsi ne mitä rappukäytävästä joskus kuuluu. Aniharvoin saattaa naapureiden äänistä kuulua jotain, meilläkin seinänaapurina kuitenkin lapsiperhe, jossa kaksi pientä lasta. Tähän tolkuttomaan kuumuuteen on ollut vaikea tottua. Sisälämpö näyttää koko ajan 23-25 astetta. Aika kova korotus siihen omakotitalon n.20 asteeseen. Voi toki olla, että olen talvella tyytyväinen siihen ettei tarvitse sisällä värjötellä vilttien alla, toisaalta sitä myös varmasti tulen kaipaamaan.

Koulukin lähti oikein mukavasti käyntiin. Ensimmäinen viikko oli ryhmäytymistä, eli käytiin kaikenmaailman temppuratoja ja sokkoleikkejä ja ties mitä leikkimässä, kyllä meillä ihan hauskaa oli, tai minulla ainakin! Ryhmäytymisestä päästäänkin loistavalla "aasinsillalla" siihen, kuinka mahtava luokka meillä on! Kaikkien kanssa tulee juttuun ja muutenkin ryhmähenki tuntuu olevan oikein hyvä. Tykkään, paljon! Kouluun on kiva mennä ja siellä ei ole kurja olla, se on hienoa! Se on myös sellainen mitä en ole pitkään aikaan kokenutkaan.

Aappanen on sopeutunut päiväkotiin hienosti. Hänellä tuntuu kaveria riittävän ja hoitopäivät ovat hoitajienkin mukaan menneet oikein kivasti, kehuvat reippaaksi ja kivaksi kaveriksi. Sanovat likkaa myös rauhalliseksi mikä saa usein naurut aikaiseksi sellaisten ihmisten parissa, jotka tytön paremmin tuntevat.

Kodista laitan kuvia kunhan saan sellaisia otettua. Kamera on tällä hetkellä teillä tiettymättömillä, niinkuin aika moni muukin tavara! Rullamittaakin olisin tänään kaivannut, mutta enpä löytänyt. Parveke muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin viihtyisää kesähuonetta ja vaatehuone on täynnä tavaraa, joka ei sinne kuulu, koska ne eivät ole mahtuneet mihinkään muualle, tai niille ei ole vielä olemassa omaa paikkaa. Osa vaatteista on pahvilaatikoissa ja laatikot pinossa makuuhuoneen nurkassa (4 laatikkoa) ja osa sitten vaaterekin päällä epämääräisissä pinoissa, koska edelleenkään meillä ei ole makuuhuoneeseen vaatekaappia. Keittiönpöytä on liian suuri ja vielä pitää odotella reilu viikko, että saadaan uusi pöytä (haluaako joku muuten ostaa edullisesti tummanruskean 6hlö pöydän tuoleineen?)  

Semmoista meidän elämään. Koitan parhaani mukaan skarpata kirjottteluiden kanssa.

39. Ensimmäinen päiväkotipäivä

Ainolla alkoi tänään päiväkotiura. Olisi alkanut jo maanantaina, mutta tyttö oli niin kipeä, että oli parempi jättää väliin, ehtipähän olla muutama kuumeeton ja lämmötönkin päivä välissä ennen tarhailua.

Aamu meni hienosti, herättiin ajoissa, kaikki sujui muutenkin ajallaan eikä ollut yhtään kiukuttelua! Päiväkotiin kun päästiin sisälle niin likka hädintuskin vilkutti kun meni jo innoissaan mukaan toisten lasten kanssa touhuilemaan.

Päivä kului aviomiehen kanssa NCIS:n ensimmäistä kautta dvd:ltä katsellessa ja teetä juodessa. Ei varsinaisesti siis tarvinnut pelätä ajan käyvän pitkäksi. Sopiva pehmeä aloitus siis myös tälle äiti-ihmiselle, ei tarvinnu pyöritellä peukaloita koko päivää.

Vähän ennen klo.14 lähdettiin sitten kävelemään kohti päiväkotia ja lapsen hakuun. Oltiin hieman etuajassa (kumma miten tuota matka-aikaa on vaikea arvioida) ja lapsi olikin vielä välipalalla kun saavuimme. Hyvin pian meidän tulemisen jälkeen alkoi karjuntaesitys Aino-neitimme toimesta. "Minä en tahdo kotiin!!!!!" "Minä haluan jäädä päiväkotiin!!!" Aino pisti semmosen esityksen pystyyn, että toiset mukulatkin tulivat katsomaan, että mistäs nyt tuulee. Noh, tulipahan kerralla selväksi millainen temperamentti meidän neidillä on.

Vähän jäi harmittamaan, että kukaan ei oikein kertonut miten päivä oli mennyt. Hyvin lyhyesti vain, että leikivät isossa huoneessa nukkekodilla ja junaradalla, ulkoilivat, ja ei syönyt pahemmin lounasta. Suurin numero tuli oikeastaan siitä, kun Aino oli pyytänyt apua vessanpöntölle nostamisessa, mutta sekin kuitattiin "kai sekin siitä pikkuhiljaa". Ja tosiaankin tämä tapahtui vielä niin, että lastentarhanopettaja sulki heidän puolensa oven kun Lauri puki Ainolle vaatteita ja minä olisin kyllä ollut kiinnostunut kuulemaan paremmin päivästä. Jotain tyttö oli itkeskellytkin, mutta en oikein ymmärtänyt, että missä tilanteessa ja miksi. Niin ja olisi toki ollut kiva tietää, että missä ne likan rukkaset olivat, kun saatiin niitäkin etsiä monta minuuttia ennenkuin huomattiin kuivatuskaappi, jossa rukkaset sitten olivat. Olisihan senkin voinut kertoa.

Mutta kaikenkaikkiaan, yllättävän hyvä alku noin ensimmäiseksi päiväkotipäiväksi. Koko kotimatkan lapsi huusi ja kiukkusi ettei hän tahdo kotiin. Kotona vajaa tunti oltuamme tyttö yllättäen nukahti isänsä kainaloon sohvalle. Oli vissiin hieman rankkaa.

Reipas tyttönen matkalla päiväkotiin