65. Uusia kavereita

Aivan mahtavaa! Nimittäin tämä ihmisiin tutustuminen. Koko sinä aikana, kun asuttiin Mynämäessä, en oikein päässyt sisälle paikallisten ihmisten elämään. Toki tähän vaikuttaa se, että tutustun ihmisiin koulussa ja sitä kautta saa uuden verkoston. Mutta tämä teksti ei oikeastaan ole koulukavereista, vaikka he ovatkin aivan mahtavia tyyppejä! Tämä teksti koskee Ainoa ja hänen uusia kavereitaan. On ihana huomata, että päiväkodissa on ilahtuneita lapsia kun näkevät meidän neidin tulevan hoitoon. Yksi tuntuu tytöllä olevan ehdottomasti ylitse muiden näistä päiväkotikavereista. Tämä tyttö on samanikäinen kuin Aino ja kaikkein parasta tässä on se, että tämä tyttö äitinsä kanssa asuu aivan meidän naapurissa! Huippua! Eilen kävimme puistossa yhdessä ja sitten vielä leikittiin sisälläkin. Kohta ollaan taas lähdössä leikkimään heidän luokseen, vesisateessa ei huvita lähteä ulos.

Kaiken kaikkiaan, elämä on varsin mukavaa täällä päin ja kulkee tasaisella tahdilla eteenpäin. Täytyy sanoa, että olen varsin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Onnea on...perhe, ystävät, lapsen ystävät.. ja aika moni muukin asia!

63. Uusi koti!

Noniin, nyt alkaa olemaan pikkuhiljaa asiat sillä mallilla, että saan ehkä kirjoitettuakin jotain. Nettiähän meillä ei edelleenkään ole kiinteänä, mutta Lauri kävi jokin aika sitten ostamassa nettitikun, että pystytään hoitamaan asioita. Minulla sen sijaan on tässä käynyt niin, että elämää ja touhua on niin paljon, etten ole pahemmin ehtinyt istumaan läppärin äärellä. Nyt siihen on sopiva hetki. Mies iltavuorossa ja Aappa-neiti värittää värityskirjaa (jota olin pantannut kaapissa jemmassa melkein pari viikkoa odottamassa oikea hetkeä).

Mistähän lähtisi purkamaan näitä viime aikaisia tapahtumia.

Saatiin kaupat tehtyä. Täyteen hintaan vieläpä! Melkoista luksusta. Ollaan pari viikkoa jo asuttu täällä uudessa asunnossa ja tähän mennessä ollaan oltu vain tyytyväisiä. Seinät on paksut, ei kuulu naapureiden ääniä, paitsi ne mitä rappukäytävästä joskus kuuluu. Aniharvoin saattaa naapureiden äänistä kuulua jotain, meilläkin seinänaapurina kuitenkin lapsiperhe, jossa kaksi pientä lasta. Tähän tolkuttomaan kuumuuteen on ollut vaikea tottua. Sisälämpö näyttää koko ajan 23-25 astetta. Aika kova korotus siihen omakotitalon n.20 asteeseen. Voi toki olla, että olen talvella tyytyväinen siihen ettei tarvitse sisällä värjötellä vilttien alla, toisaalta sitä myös varmasti tulen kaipaamaan.

Koulukin lähti oikein mukavasti käyntiin. Ensimmäinen viikko oli ryhmäytymistä, eli käytiin kaikenmaailman temppuratoja ja sokkoleikkejä ja ties mitä leikkimässä, kyllä meillä ihan hauskaa oli, tai minulla ainakin! Ryhmäytymisestä päästäänkin loistavalla "aasinsillalla" siihen, kuinka mahtava luokka meillä on! Kaikkien kanssa tulee juttuun ja muutenkin ryhmähenki tuntuu olevan oikein hyvä. Tykkään, paljon! Kouluun on kiva mennä ja siellä ei ole kurja olla, se on hienoa! Se on myös sellainen mitä en ole pitkään aikaan kokenutkaan.

Aappanen on sopeutunut päiväkotiin hienosti. Hänellä tuntuu kaveria riittävän ja hoitopäivät ovat hoitajienkin mukaan menneet oikein kivasti, kehuvat reippaaksi ja kivaksi kaveriksi. Sanovat likkaa myös rauhalliseksi mikä saa usein naurut aikaiseksi sellaisten ihmisten parissa, jotka tytön paremmin tuntevat.

Kodista laitan kuvia kunhan saan sellaisia otettua. Kamera on tällä hetkellä teillä tiettymättömillä, niinkuin aika moni muukin tavara! Rullamittaakin olisin tänään kaivannut, mutta enpä löytänyt. Parveke muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin viihtyisää kesähuonetta ja vaatehuone on täynnä tavaraa, joka ei sinne kuulu, koska ne eivät ole mahtuneet mihinkään muualle, tai niille ei ole vielä olemassa omaa paikkaa. Osa vaatteista on pahvilaatikoissa ja laatikot pinossa makuuhuoneen nurkassa (4 laatikkoa) ja osa sitten vaaterekin päällä epämääräisissä pinoissa, koska edelleenkään meillä ei ole makuuhuoneeseen vaatekaappia. Keittiönpöytä on liian suuri ja vielä pitää odotella reilu viikko, että saadaan uusi pöytä (haluaako joku muuten ostaa edullisesti tummanruskean 6hlö pöydän tuoleineen?)  

Semmoista meidän elämään. Koitan parhaani mukaan skarpata kirjottteluiden kanssa.

53. Toipuilua

Tuli taas taukoa kirjoittamiseen. Tällä kertaa syytän pääsykokeita, jotka olivat viime perjantaina sekä tämän viikon maanantaina. Ensin tähän oman kylän käsi-ja taideteolliseen tekstiiliartesaani-linjalle ja maanantaina sitten Uuteenkaupunkiin lähihoitajakoulutukseen. Varsinkin jälkimmäinen oli todella rankka ja alan nyt vasta pikkuhiljaa toipumaan niin, että jaksan aiheesta jutellakin.

Perjantain pääsykoe oli mukavan leppoisa, oli mukavia ihmisiä ja hauskat pääsykoetehtävät (joskin vesivärien käyttö oli hivenen haasteellista siihen nähden, etten ole todellakaan ajatuksella maalannut moneen vuoteen). Haastattelukin meni varsin mukavasti. Sormiin iski kova syyhy ja mieleen into päästä mm. paukuttamaan kangaspuita.

Viikonloppu meni mukavasti äidin lihapatojen ääressä, lauantaina euroviisuja katsellen ja sunnuntaina hyvin väsyneenä nuokkuen (okei, nukuttiin Ainon kanssa reilu 2tunnin päikkärit). Lauantaina virikkeisiin kuului myös hillittömän kokoisen legämpärin tyhjentäminen olohuoneen lattialle, rakentelu ja pienimpien poislajittelu sekä roskien kerääminen sujuivat oikein hyvin pirpanan rakennellessa vieressä. Lapsen Vaarikin osallistui legohommiin ja sehän se olikin varsin viihdyttävää!

 Tässä on vain murto-osa legoista

Innokas legoilija nukenhattu päässä

Maanantaina aamusta varhain äiti tuli herättämään (ruoja, olisi ollut vielä 5min aikaa nukkua!) Näin vielä aivan mainiota unta, jossa olin pelastamassa Ironmania metallilootasta, valitettavasti en ehtinyt sitä tekemään. Ironman parka, sniff. Sitten reippaana vaatetta päälle ja naaman kampaamista ja 7.30 jälkeen suuntasimme pikkuveljen kanssa kohti Uuttakaupunkia ja Novidan koulukompleksia. Olimme paikalla juuri ennen nimenhuudon alkua. Saimme osaksemme kuulua ensimmäiseen haastateltavien ryhmään (n.24 henkeä) ja haastatteluihin mentäisiin siinä järjestyksessä missä ne kukin ehtisi listaan kirjoittaa. Tokikin me pääsimme loppupäähän, joka tarkoitti n.4 tuntia odottelua. Siinä oli kuulkaa istumalihakset kovilla! n.12.40 alkoi sitten psykologisten testien osuus ja se kesti kaikkinensa n.16 saakka., oli sekin varsin raskasta! Kaikenkaikkiaan voisi sanoa, että maanantain pääsykoe päivä kävi todellakin 8tunnin työpäivästä! Onneksi kuitenkin seura oli niin sanotusti kohdillaan ja aika kului ihan mukavasti. Päivän päätteeksi vain olin niin loppu, että puhuminenkin oli lähes ylivoimaista. Huh!

Mutta nyt kun alan palaamaan taas henkisesti tähän maailmaan ja olo alkaa olemaan muutenkin kohtalaisen normaali pääsykokeiden jälkeen, niin ehkä tämä kirjoitustahti taas hieman petraantuu! 

Lähiaikoina luvassa mm. Buzzausta ja muutamia valmistuneita käsitöitä.