tiistai 20. marraskuuta 2012

27. Kirjoitusblokki

Viimeaikoina on tuntunut hirveän vaikealta alkaa kirjoittamaan. Johtuuko se siitä, että on tapahtunut niin paljon? Vai kuun ja tähtien asennosta? Hiljaisesta pohdinnasta? En kyllä tiedä.

Päivät ovat kuluneet vauhdikkaasti. Viikonloppukin tuli ja meni ja sujahti ohi niin, että sen hädin tuskin huomasi. Ensin oli perjantaiaamu ja yhtäkkiä sunnuntai iltapäivä, mitä kummaa? Se täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli.

Päivät ovat kuluneet pitkälti kodinhoidollisissa asioissa ja lapsen kanssa touhuamisessa, siinä lomassa olen koittanut saada joululahjoja aikaiseksi.

Muistatteko muuten sen "arvuutuskuvan" jonka laitoin jokin aika sitten. Se oli osa lapsen kummitusten lapsen nimiäislahjaa, laitan siitä kuvaa kunhan saan kuvat siirrettyä koneelle. Tämä tapahtuu toivottavasti parin päivän sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti