lauantai 10. marraskuuta 2012

26. Hiljaisuutta ja kiuaskivien sihinää

Tänään koin taas niitä hetkiä, jotka  auttavat jaksamaan perusarkea. Pääsin nimittäin käymään saunassa ihan yksin, omassa rauhassa. Hekumoin ajatuksella jo pitkin iltapäivää, kun mies ja hänen veljensä tekivät puita. Mies kävi veljensä ja meidän pirpanan kanssa saunassa, jonka jälkeen laitoin lapsen yöpuulle ja mies lähti viemään veljeään takaisin Turkuun. Lapsi nukahti ilman mitään taisteluita ja sain jopa nauttia hetken ihan omasta ajasta jo ennen saunaan menoa. Kyllä olin onnekas.

Pakkasin saunakamppeet koriin ja suuntasin ulos saunalle. Jo kävellessäni sinne minut valtasi ihana rauhallisuuden tunne, kun kuuluu vain ympäristön kohinaa (joka voi olla välillä ärsyttäväkin, nimittäin naapurissa olevan Valintatalon ilmastointilaitteet pitävät aikamoista hurinaa!).  Otin parit löylyt ja kävin vilvottelemassakin muutamaan otteeseen saunan ovella ja ihana pieni sateenropina ei häirinnyt ollenkaan.

Oli ihanaa!

Huomenna onkin isänpäivä. Omani on tuolla jossain, enkä pääse käymään haudalla, mutta ajatuksissa hän on varmasti huomennakin. Aamusta suuntaamme heti äitini luokse siivoilemaan ja sitten syödään ja kakutellaan ja niinpoispäin.

Meidän perheen isille on lahja valmiina ja likan kanssa väsättiin perhekerhossa tiistaina.

Kohta voikin saunanraikkaana suunnata nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti