Sain jo jokin aika sitten haasteen Saijalta vastata 5 kysymykseen ja jakaa haastetta sitten eteenpäin muille. Minä olen huono jakamaan haasteita (saati keksimään niitä kysymyksiä), joten jos joku haluaa omaan blogiinsa täältä napata, niin olkoon hyvä vain.
Tässä minun vastaukseni.
1) Miten kevät vaikuttaa sinuun?
-Yleensä mieliala laskee jossain vaiheessa kevättä, tulee liian valoisaa, päätä särkee ja kaikki kyllästyttää. Toisaalta myös keväisin pyrin ottamaan itseäni niskasta kiinni elintapojen parantamisen merkeissä.
2) Minkä tekemistä olet pitkään miettinyt, mutta et ole saanut tehtyä?
-On niin monia asioita mitä mietin että "pitäisi sitä ja pitäisi tätä", mutta en välttämättä koskaan saa aikaiseksi.
3) Millaisena näet itsesi vuoden päästä?
-Toivottavasti opiskelemassa ja hyvässä kunnossa.
4) Kolme toivetta tälle vuodelle
-Opiskelupaikka mieleisessä paikassa, kiva koti ja koko perheen terveenä pysyminen
5) Ja näistä kolmesta jos saisit kaksi ja yhtä et koskaan. Mistä toiveesta luopuisit ja miksi juuri siitä?
-Opiskelupaikasta, koska haluan että on kiva koti, että pää pysyy kasassa ja elinympäristö on miellyttävä ja terveydestä en luopuisi mieluusti koskaan.
Ja nyt väen vängällä keksityt viisi kysymystä.
1) Paras aika vuodesta ja miksi?
2)Jos olisit eläin, mikä olisit ja miksi?
3)Kahvi vai tee?
4)Koukututko helposti esim. peleihin?
5)Suosikki harrastuksesi?
Olipas siinä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
tiistai 11. syyskuuta 2012
2. Laulupussi
Osallistuin alkuvuodesta FB:ssa luovuuteen kannustavaan haastetehtävään. No, omani ovat yhtä vaille valmiit. Ja valmiista toiset ovat jo toimitettukin uudelle omistajalleen. Pitäisikin muistaa laittaa eräät sukat postiin. No, jokatapauksessa siis eilen oli postilaatikkoon tupsahtanut iso paketti, ja kun pikkuveljeni tänään paketin toimitti minulle tänne Mummilaan, jossa koko perhe majailemme perunannoston ajan, sieltä löytyi laulupussi. Kiitokset siitä kuuluu eräälle tuttavalleni, jolla on saman ikäinen lapsi kuin meidän Aino.
Koko aamun laulupussi oli kovassa huudossa, varsinkin pehmoiset eläinhahmot joita pussista löytyi. Siinä tuli itsellekin muutama muistutus lastenlauluista, joten ehkä valikoimani nyt kasvaa ihahhahhaasta ja hämä-hämä-häkistä hieman laajemmaksi. Joukossa oli myös laulu kultakaloista, ja täytyy kyllä tunnustaa että en ole ikinä edes kuullut sitä. Mahtaakohan YouTubesta olla apua tässä tapauksessa?
Nyt menen nauttimaan hetkeksi hiljaisuudesta, kipeä lapsi nukkuu, miehet ovat pellolla ja minulla on aikaa vaikka neuloa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)