"Minä olen päiväkotilainen" sanoo meidän Aappa-neiti varsin usein, kun tulee puhetta hänestä ja muista lapsista, "minä olen iso tyttö, minä olen päiväkotilainen" hän sanoo. Aino on päiväkodin alkamisen jälkeen kehittynyt vielä hurjasti lisää, leikit ovat saaneet nimiä, on tullut uusia lauluja joita tyttö laulaa meille ja tekee esityksiä. Hän on lähes oppinut kirjoittamaan nimensä, tällä hetkellä se tulee useimmiten mudossa Aoni/Anio, mutta kyllä se siitä!
Välillä sitä on itse ihan hämmennyksissä siitä, että miten se lapsi kasvaakin niin kovin nopeasti, vastahan tuo maisteli ekoja kertoja perunaa 3 vuotta sitten vappuna! Eihän 3 vuotta aikuisen elämässä ole paljon mitään, mutta siinä ajassa tuo lapsi on kasvanut ruokaan totuttelevasta kääryleestä reippaaksi päiväkotilaiseksi, joka ei millään tahtoisi lähteä kotiin klo.14 kun äiti tulee hakemaan.
Toisinaan sitä unohtaa, että tuo meidän pirpana on vasta kolme vuotias, kun puhe on selkeää ja muutenkin vaikuttaa niin isolta tytöltä. Onneksi silti välillä tuotakin alkaa vähän vauvattamaan ja syli- ja halipula iskee, niin saa tuon elohiiren joskus syliinkin asti! Ja joka yö, aamupuolella, tuo edelleen kapuaa meidän väliin nukkumaan, tulee lähelle ja haluaa pitää kädestä kiinni. Kyllä, hän on vielä pieni, minun rakkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti