30. Neuletakki ja muuta Purosta

Ystäväni lapsi täytti vuoden syyskuun loppupuolella. Pikkuneiti sai syntymäpäivä lahjansa pienellä viiveellä, koska lanka loppui kesken ja sen tähden tuli pieni tenkkapoo lahjansuhteen. Onneksi lankavarastoni on kohtalaisen laaja ja löysin sitten sopivaa lankaa että sain koko setin valmiiksi.

 Neuletakki koko 74cm

Malli: Novitan sivuilta, löytyy myös lehdestä syksy 2009

Lanka: Novita Puro Takkatuli.

Napit ovat kirpputorilta

Villasukat ja tumput

Malli molempiin omasta päästä

Lanka: Novita Puro Takkatuli ja lapasissa varsi Novita Kelo musta.

Lisäksi syntymäpäiväsankarille lähti nuppipalapeli, jonka löysin Lohjan ABC:lla olevasta Elämys-myymälästä (kannattaa muuten käydä tutustumassa, huima kauppa jossa on vaikka mitä!).

29. Nimiäislahja Veeti-pojalle

No nyt kun on kuvat saatu koneelle, niin voin ladata kokonaisen kuvan Veeti-pojan nimiäislahjasta. Lahja meni siis lapsemme kummitusten suloiselle poikavauvalle, jonka nimiäisjuhlaa vietettiin marraskuun alussa. Valitettavasti emme flunssaisen lapsosen takia päässeet lähtemään itse kemuihin, mutta lahja tokikin lähti pientä poikaa muistamaan.

Tässä siis lopputulos siitä pienestä kuvasta, josta bloggasin aikaisemmin. 

Kankaana on Finlaysonin Muumi-kangasta, jonka olen ostanut jo monta vuotta sitten

Toisella puolella on harmaa fleece-kangas.

Viltin lisäksi pienelle lähti Junasukat ja samaan henkeen sopivat lapaset.

Lankana on Viking Baby Ull ja värinä vaalean vihreä.

Palaute lapasista oli todella positiivinen, lapsen äiti totesi heittäneensä kaikki muut lapaset jemmaan ja otti nämä käyttöön. Tilaukseksi tuli siis lisää tämmöisiä, jee!

28. Ankeeta harmaata

Minua alkaa tosissaan masentamaan tämä ainainen harmaus. Harmaata aamulla kun herätään, harmaata päivällä kun ulkoillaan, harmaata illansuussa ennen pimeää ja taas koko rinki alusta. Ja olen ihan varma, että jos yöllä ei olisi pimeää, olisi aivan yhtä harmaata kuin aamulla, päivällä ja illansuussa.

Nyt, kun ollaan jo marraskuun loppupuolella sitä jotenkin odottaisi, että maassa olisi edes hiukan jotain kuuraa. Tai että lämpömittari näyttäisi edes hivenen pakkasen puolelle. Nyt mittari nimittäin näyttää +7,5 astetta. Ei ihan marraskuinen sää minun mielestäni.

Selasin kuvia koneelta etsiäkseni kuvia edellisiltä marraskuilta, mutta meillähän hajosikin tietokone silloin ja meillä ei juurikaan ole tallessa kuvia tällä meidän varsinaisella tietokoneella. Löysin kuitenkin muutaman.

Pikkuinen tutustuu lumeen marraskuussa 2010.

Marraskuussa 2010 tirppana oppi myös seisomaan ilman tukea!

Tämä kuva on otettu isänpäivänä 2010.

Niin se aika vaan kuluu. Yllä olevissa kuvissa likka ei ole vielä vuottakaan ja piakkoin hän täyttää jo kolme! Aika minne olet kadonnut?

27. Kirjoitusblokki

Viimeaikoina on tuntunut hirveän vaikealta alkaa kirjoittamaan. Johtuuko se siitä, että on tapahtunut niin paljon? Vai kuun ja tähtien asennosta? Hiljaisesta pohdinnasta? En kyllä tiedä.

Päivät ovat kuluneet vauhdikkaasti. Viikonloppukin tuli ja meni ja sujahti ohi niin, että sen hädin tuskin huomasi. Ensin oli perjantaiaamu ja yhtäkkiä sunnuntai iltapäivä, mitä kummaa? Se täytyy kyllä sanoa, että hauskaa oli.

Päivät ovat kuluneet pitkälti kodinhoidollisissa asioissa ja lapsen kanssa touhuamisessa, siinä lomassa olen koittanut saada joululahjoja aikaiseksi.

Muistatteko muuten sen "arvuutuskuvan" jonka laitoin jokin aika sitten. Se oli osa lapsen kummitusten lapsen nimiäislahjaa, laitan siitä kuvaa kunhan saan kuvat siirrettyä koneelle. Tämä tapahtuu toivottavasti parin päivän sisään.

26. Hiljaisuutta ja kiuaskivien sihinää

Tänään koin taas niitä hetkiä, jotka  auttavat jaksamaan perusarkea. Pääsin nimittäin käymään saunassa ihan yksin, omassa rauhassa. Hekumoin ajatuksella jo pitkin iltapäivää, kun mies ja hänen veljensä tekivät puita. Mies kävi veljensä ja meidän pirpanan kanssa saunassa, jonka jälkeen laitoin lapsen yöpuulle ja mies lähti viemään veljeään takaisin Turkuun. Lapsi nukahti ilman mitään taisteluita ja sain jopa nauttia hetken ihan omasta ajasta jo ennen saunaan menoa. Kyllä olin onnekas.

Pakkasin saunakamppeet koriin ja suuntasin ulos saunalle. Jo kävellessäni sinne minut valtasi ihana rauhallisuuden tunne, kun kuuluu vain ympäristön kohinaa (joka voi olla välillä ärsyttäväkin, nimittäin naapurissa olevan Valintatalon ilmastointilaitteet pitävät aikamoista hurinaa!).  Otin parit löylyt ja kävin vilvottelemassakin muutamaan otteeseen saunan ovella ja ihana pieni sateenropina ei häirinnyt ollenkaan.

Oli ihanaa!

Huomenna onkin isänpäivä. Omani on tuolla jossain, enkä pääse käymään haudalla, mutta ajatuksissa hän on varmasti huomennakin. Aamusta suuntaamme heti äitini luokse siivoilemaan ja sitten syödään ja kakutellaan ja niinpoispäin.

Meidän perheen isille on lahja valmiina ja likan kanssa väsättiin perhekerhossa tiistaina.

Kohta voikin saunanraikkaana suunnata nukkumaan.

25. Minihevonen nimeltä Katriina

Äitini on puhunut jo muutaman vuoden siitä, että pitäisi hankkia tytöille poni. Kun ovat kuitenkin vielä jonkin aikaa liian pieniä menemään ison hevosen selkään. Jokin aika sitten Äitin talliin oli sitten ilmestynyt miniatyyrikarsina ja viime viikolla sinne muutti myös minihevostamma Katriina. Hassu, pieni ja pörröinen otus, todella rauhallinen ja ilmeisen tottunut lapsiin.

Eilen suuntasimme auton nokan kohti mummilaa, pitihän sitä minihevosta käydä ihmettelemässä ja samalla Aino jäi sinne yökyläilemään. Ennenkuin jätimme lapsen isovanhempien hellään huomaan kävimme kuitenkin Uudessakaupungissa hevostarvikekirppiksellä joka oli eräällä tallilla. Tallin yhteydessä on myös loppumetreillään oleva hevostarvikeliike, josta löytyi Ainolle sopiva kypärä.

Kypärää piti tietenkin päästä mahdollisimman pian koeajamaan, siitä tässä kuvamateriaalia, olkaa hyvät.

Katriina-tamma ja Aino harjailuhommissa

Kypärä päässä, kohta mennään

 Taitaa tyttöä pikkasen jännittää

 Hienostihan se sujuu!

Ennen heppareissua, perjantai-iltana, teimme Ainon kanssa tämän vuoden ensimmäiset joulutortut, tänä vuonna Ainokin osallistui aktiivisesti torttujen tekemiseen, kuten seuraavista kahdesta kuvasta voi helposti päätellä.

24. Vuosien välin kursimista

Olen viime aikoina ollut todella onnellinen eräästä vanhasta ystävästäni. Meni monta vuotta ettemme juurikaan pitäneet yhteyttä. Kummallakin oma elämänsä ja omat juttunsa, varsinkin minun puolellani ratkaisevaa on ollut äidiksi tuleminen sekä muutto aivan toiselle paikkakunnalle kuin useat meidän ystävistäni. Äitiys muutti minua monella tapaa. Elämä pyöri vain sen pienen ihmisen ympärillä ja kiinnostuksen kohteet olivat lähinnä lapseen liittyviä. Eräällä tapaa tuntuu kuin olisin hukannut jonkin osan itsestäni ja olen tässä rakentanut itseäni uudelle pohjalle, mutta samaksi ihmiseksi.

Tänään puhuin taas yhtä maratonipuhelua tämän ihmisen kanssa ja hän totesi minulle "sinusta on tulossa taas minun ystäväni, se sama ihana Nenna joka olit silloin Kouvolan aikoina". Totesin ystävälleni, että samat fiilikset löytyy täältäkin päästä.

Olemme nähneet viimeksi omissa häissäni ja niistä on hieman yli 4 vuotta. Nyt olemme päässeet suunnitelmissa siihen, että tämä ihana ihminen on tulossa meille muutaman viikon kuluttua! Ihan mielettömän hyvä mieli tästä!

Kuromme nyt yhteen sitä vuosien taukoa joka aktiivisen yhteydenpitämisen välillä on ollut.

Minulla on monia kavereita, mutta vain muutama sellainen ihminen jota pidän ystävänäni. Äitiyden myötä olen myös pyrkinyt pitämään entistä enemmän kiinni näistä ihmisistä jotka koen itselleni tärkeiksi. Toisten kanssa yhteydenpitäminen on jäänyt tasolle joka käsittää facebookin "moi mitä kuuluu, ihan hyvää, mitä sinulle, no ihan hyvää" eikä mitään sen enempää. Oikeita kuulumisia tulee vaihdettua hirveen harvan ihmisen kanssa. Toisten kanssa se jää omalta osaltani siihen ja toisten osalta taas heidän puoleltaan. Joidenkin perään suren, toisten en. Valitettavasti eräs vanha koulukaverini suuttui minulle ilmeisen lopullisesti poistettuani mm. hänet kaverilistaltani. Syynä juurikin se, ettei yhteyttä ole tullut pidettyä. Koitin korjata asiaa, mutta ilmeisesti anteeksipyyntöni ynnä muut eivät olleet hänelle tarpeeksi.

Minulla on edelleen tämän ihmisen puhelinnumero tallennettuna kännykkääni, en vain ole uskaltautunut lähettämään hänelle viestiä. Ehkä jonain päivänä uskallan tehdä senkin. Nähtäväksi jää, onko sekin taas yksi turha yritys korjata sitä mikä on jo tapahtunut.

Mikähän siinä on, että nykyään tuntuu olevan tärkeintä se, että ollaan facebook-kavereita, eikä mikään muu enää ratkaise? Facebook on kuitenkin vain yksi nettiyhteisö eikä mitään sen kummempaa.